Tämän erityisesti nuorison suosiman musiikin ympärille on muutamassa vuodessa kehittynyt kiinnostava elämäntapa- ja alakulttuuri. Vajaassa vuosikymmenessä marginaalisesta reunailmiöstä on kehittynyt dynaaminen liike ja keskeinen osa 1990-luvun populaarikulttuuria. Teknomusiikin maailmanvalloitus todentui suurin piirtein samaan aikaan, kun Berliinin muuri murtui. Ei ole sattuma, että Berliinistä on Lontoon ohella kehittynyt Euroopan merkittävimpiä teknokeskuksia. Musiikillinen fuusio on ollut toteutunut Tresorin, Planetin ja E-Werkin kaltaisissa teknoklubeissa sekä vuosittain järjestettävässä Love Parade -teknotapahtumassa.
Keväällä 1994 Love Parade kokosi Berliiniin ennätykselliset 100000 teknonuorta eli reiveriä. Suurin osa paraatiin saapuneista reivereistä oli tietenkin saksalaisia, mutta Berliiniin oli saapunut tuhansia teknoajia myös muualta Euroopasta, joukossa myös useita kymmeniä suomalaisia. Jättiläismäisestä suosiostaan ja kaupallisesta luonteestaan huolimatta - tapahtuman budjetti on nykyisellään miljoonaluokkaa - Love Parade on kyennyt säilyttämään alkuperäisen underground-ideansa ja avoimuutensa. Harva musiikkitapahtuma kokoaa samalla lailla yhteen teknon eri tyylisuuntia ja ryhmittymiä.
Love Paradea käsitteleviä reportaaseja ilmestyi pitkin syksyä eurooppalaisissa musiikki- ja aikakauslehdissä. Paraati onkin hyvä esimerkki teknon suosion räjähdysmäisestä kasvusta. Takavuosien underground-kulttuurista on muutamassa vuodessa tullut valtavirta, ja pelkästään saksalaisella kielialueella arvioidaan olevan 2 - 5 miljoonaa teknodiggaria. Aktiivisten klubbareiden ja reivereiden määräksi Saksassa arvioidaan 150000 - 200000.
Muodoiltaan ja rytmiltään voimakastempoinen, syntetisaattoreilla ja rumpukoneilla toteutettu tanssimusiikki löysi kannattajansa erityisesti rap-musiikin ja hip hopin myötä kasvaneesta levottomasta sukupolvesta. Englantilainen, nuorisokulttuuriin erikoistunut i-D -lehti kuvasi alkumetrejään ottavaa teknoa merkittävimmäksi ja väärinymmärretyimmäksi nuorisoilmiöksi sitten punkin.
Orastavan teknoliikkeen tärkein filosofinen vaikuttaja oli kirjailija Alvin Toffler. Teknologian ja nopean rytmin nimiin vannova teknoliike katsoi olevansa osa Tofflerin Third Wave (suom. Kolmas aalto) kirjassa kuvaamaa vallankumouksellista kolmatta aaltoa. Erityisen vaikutuksen nuorukaisiin teki Tofflerin käyttämä termi teknokapinallinen (techno rebell), josta myös teknomusiikin etymologian katsotaan osittain olevan peräisin. Detroitissa syntynyt konemusiikki ei arastellut tulevaisuutta; päinvastoin sitä on mielellään verrattu Riddley Scottin ohjaamaan Bladerunner-elokuvan futuristiseen maailmaan.
Tekno oli jo ensimetreillään merkittävä musiikillinen sulatusuuni, joka jalosti monista eri lähteistä uuden, tanssia ja tulevaisuutta korostavan musiikkityylin. Se hyödynsi merkittävällä tavalla 1970-luvun lopun futuristisia popyhtyeitä. Kraftwerkin lisäksi teknon syntyyn olivat vaikuttamassa The Human Leaguen, Depeche Moden ja Yellow Magic Orchestran kaltaiset yhtyeet. Muita energisen tanssimusiikin taustavaikuttajia olivat Giorgia Moroder ja Blake Baxter sekä Brian Enon ja Terry Rileyn kaltaiset avantgardistit. Teknon historiallisia juuria on haettu myös nykysäveltäjä Karl Heinz Stockhausenin ja Iannis Xenakiksen tuotannosta.
Teknoa on kuvattu urbaanin tulevaisuuden soundiksi. Siksi ei ole yllätys, että juuri Detroit toimi 1980-90-lukujen ehkä merkittävimmän populaarimusiikillisen uudistajan lähtöalustana. Detroit on saksalaista Ruhria muistuttava teollisuuskaupunki. Derrick May on kuvannut Detroitia seuraavasti: "Tämä paikka on surkea. Se on kaiken loppu. Maisema Detroitissa kertoo, miksi me teemme teknomusiikkia. Historia ja nykyisyys ovat täällä mennyttä. Emme voi katsoa kuin tulevaisuuteen!" Muistona klassisista ajoista on edelleen Detroitin kuuluisa Inner City -yhtye sekä kolme arvostettua levy-yhtiötä: Transmat, Metroplex ja K.
1980-luvun lopulla acidiksi tai houseksi kutsuttu musiikki jakaantui nopeasti useisiin alalajeihin. Tämän päivän teknotyylit vaihtelevat Aphex Twinin ja Cosmic Babyn lähes klassista muistuttavasta ambientista Sven Väthin tranceen ja detroitilaisen Richie Hawtinin acidhouseen. Enää on turha puhua teknon kohdalla pelkästä tanssimusiikista. Kyse on pikemminkin uudesta elektronisesta musiikista, jonka perustana on tietokoneet ja uusin musiikkiteknologia.
Amerikkalaisen tieteiskirjailija William Gibsonin mukaan teknologia muuttuu katutasolla omaksi uudeksi todellisuudekseen. Tämä anarkistinen tee-se-itse -asenne on tyypillinen koko teknokulttuurille: koneille ja laitteille löytyy jatkuvasti uusia sovelluksia, ja teknologian myötä musiikki muuttuu kiihtyvällä vauhdilla.
Musiikinteon lisäksi tekno on synnyttänyt ympärilleen valtaisan määrän pieniä levy- ja tuotantoyhtiöitä, levykauppoja, teknoravejen järjestäjäorganisaatioita ja deejii-yhteisöjä, teknovaatteiden valmistajia sekä asialle omistautuneita pienlehtiä ja postimyyntiyrityksiä.
Kiinnostavaa on se, että monia näitä ruohonjuuritason yrityksinä syntyneitä liiketoimia pyörittävät alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset. Teknoartistit ja -kokoonpanot ovat kivunneet listojen kärkeen, ja suuret levy-yhtiöt ovat heränneet teknon todellisuuteen. Ero undergroundin ja valtavirran välillä on kuitenkin edelleen olemassa. Teknoraveissa ja -klubeilla soitettavalla musiikilla on hyvin vähän tekemistä hittilistojen ja markettien myymien levykokoelmien kanssa.
Shamanismin tutkija Terence McKennan mukaan kyse on tajunnalliset ja kulttuuriset rajat ylittävästä arkaaisesta ekstaasista. Brittiläisen teknoyhtyeen The Shamenin vuonna 1992 julkaisemalla Re-Evolution -kappaleella hän visioi:
"Siis mitä shamaanit tekevät? He todistavat omalla esimerkillään, että kosminen matka Gaia-tietoisuuteen on mahdollinen. He välittävät tämän kokomuksen taiteen muodossa pelastaakseen maailman. Maa-planeetalla on eräänlainen tietoisuus, jonka avulla se voi kommunikoida ihmisen kanssa. Viesti, jonka luonto meille lähettää, korostaa kielemme muuttumista elektronisen kulttuurin ja psykedelisen mielikuvituksen synergiaksi - tanssin ja idean yhteenkuuluvuudeksi, ymmärrykseksi ja intuition yhteenkuuluvuudeksi - hävittäen rajat, jotka kulttuurimme meille asettaa."
Shamanismista onkin tullut, jos ei tietoisesti niin ainakin viitekehyksenä, tanssiin vannovan teknokulttuurin polttoainetta. Teknoravet voi nähdä eräänlaisena digitaalisen ajan aavetanssina, jolla luodaan euforinen ja harmoninen taikapiiri ympärille aukenevan, postmodernisti kaoottisen maailman keskelle. Uskontotieteilijä Weston La Barren mukaan Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa 1800-luvun jälkipuoliskolla syntynyt aavetanssi (ghost dance) luo yksilöiden yhteisön, joka kykenee kollektiivina hallitsemaan stressiä. Kalifornialainen kaupunkishamaani Gabrielle Roth puolestaan kuvaa elämäämme teknomusiikin ja modernin mediateollisuuden maailmassa jatkuvaksi matkaksi: matkaksi tajunnan ekstaattisille tasoille. Roth näkee itsensä kosmisena surffarina, joka etsii ekstaasia tanssin, liikkeen ja rytmin kautta.
On kiinnostavaa verrata teknoshamanismia 1960-luvun rockin ja psykedelian syntyvuosiin. The Doorsista tuli 60-luvun tärkeimpiä kulttibändejä ja rock-shamaani Jim Morrison oli bändin demoninen keulahahmo "uskoen, että Tie on päällystetty huumeilla ja shamanismilla."
"Kun siperialainen shamaani valmistautuu transsiin, kaikki kyläläiset kerääntyvät yhteen rämisyttämään, puhaltamaan pillejä ja soittamaan mitä tahansa instrumentteja lähettääkseen hänet matkaan. Se on jatkuvaa jyskytystä ja nuo sessiot kestävät tunteja. Se oli sama asia The Doorsin kanssa, kun soitimme konsertissa."
Teknoravejen shamanistinen voimahahmo on deejii. Perinteisestä levynkääntäjästä ja tiskijukasta on teknokulttuurissa tullut mestarillinen käsityöläinen ja artisti. Englantilainen zippiefilosofi Frazer Clark pitää teknodeejiitä modernina shamaanina, joka on vastuussa ravejen tunnelmasta ja reivereiden yhteisestä kokemuksesta. Clarken mukaan teknoraveissa ei ole kyse pelkästä tanssittavien rytmien yhteensovittamisesta vaan viime kädessä tietoisuuden muuttamisesta. Ekologinen tietoisuus ja shamanismi tulevat esiin myös teknoprojektien nimissä: Bango De Gaia, Psychik Warriors of Gaia, Psycho-drums ja Hypno Genesis.
Lokakuussa 1993 Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyn Satellite-tapahtuman yhteydessä suoritetun teknokyselyn vajaasta kolmestasadasta vastanneesta lähes kolmannes liitti teknon ja shamanismin toisiinsa (Rave Check '93). Teknoa verrattiin myös uskontoon ja elämänkatsomukseen. Avainsanoja olivat teknologia, positiivinen elämäntapa, energia, ekstaasi ja vapaus. Myös ravetapahtumien eroottisia ja esteettisiä arvoja korostettiin. Neutraalisti tai negatiivisesti teknomusiikkiin suhtautuvia vastauksia oli vain muutama.
Zippiekäsitteen luoja on lontoolainen 50-vuotias Frazer Clark, joka on itse ilmetty zippiekulttuurin edustaja. Kaliforniaan kesällä 1994 siirtynyt pitkätukkainen Clark on koulutukseltaan psykologi ja toimittaa Encyclopedia Psychedelica- ja Evolution-nimisiä zippiejulkaisuja. Encyclopedia Psychedelica eli EPi käsittelee nimensä mukaisesti psykedeelisen kulttuurin eri osa-alueita. Lehden numeroissa on ruodittu muun muassa hippi- ja zippiekulttuureja, tiedettä ja supertietoisuutta, psykedeelisiä sankareita ja maagista politiikkaa.
Frazer Clarken mukaan zippiekulttuurin tunnussanoja ovat teknomusiikki, yhteisöllisyys, vapaat arvot ja suvaitsevaisuus eli 60-luvun kukkaiskieli mankeloituna teknokapinallisuuden ja konekulttuurin läpi. "Zippie -liike on revoluution sijaan kuitenkin evoluutiota", tähdentää Clark. Vallankumouksellisinta onkin ehkä juuri se, ettei liike edusta vallankumousta. Kapinan ja vastakkainasettelun sijaan se sulauttaa eri ryhmiä jopa sukupolvien yli.
Zippiefilosofia edustaa eräänlaista 'antaa tuhansien kukkien kukkia' -ajattelua. Zippien maailmankuvassa ikivanhat itämaiset yoga- ja meditaatiosysteemit lyövät kättä neo-shamanismin ja uusimpien virtuaalisovellusten kanssa. Liikkeen kirjallisina ja tajunnallisina moottoreina toimii niin entisiä 60-luvun vastakulttuurimiehiä kuin tämän päivän teknoajattelijoita: happotohtori Timothy Leary, tutkija Terence McKenna, kirjailija Bruce Eisner, matemaatikko Ralph Abraham, kemisti Alexander T. Shulgin ja Mondo 2000 -lehden päätoimittaja R. U. Sirius.
Jonkinlaisesta zippiefilosofiasta käynee myös englantilaisen The Orbin levyt, joiden teemat liittyvät lentäviin lautasiin ja avaruusvierailuihin. Teknolevyillä viljellään muutenkin runsaasti tieteiskirjallisuudesta tuttuja teemoja. Kun 70-luvun hippejä vauhditti Hawkwindin ja Gongin happorokki niin tämänpäivän teknohipit ovat löytäneet musikaallisen kosketuspintansa Higher Intelligency Agencyn, Eat Staticin, Orbitalin ja Astralasian kaltaisista teknobändeistä. Frazer Clarken zippiefilosofia on saanut osakseen myös arvostelua. Monet pitävät Clarkea helppoheikkinä, joka käyttää tiedotusvälineitä taitavasti hyväkseen värittäen teknokulttuuria epämääräisellä new-age -filosofialla.
Vuonna 1988 yli 5000 hippimatkaajaa suuntasi jälleen Stonehengeen Kesäpäivän seisauksen viettoon, mutta sai vastaansa toistatuhatta mellakkapoliisia käsittäneen iskujoukon. Samana vuonna Britanniassa nousi house- ja teknomusiikin ilmaisfestivaalien aalto.
Kehitys kulminoitui keväällä 1992, kun joidenkin arvioiden mukaan jopa 50000 teknohippiä kohtasi Castlemortonissa. Lähes viikon kestänyt heimojen kokoontuminen keräsi maata asuntovaunuillaan kiertävät travellerit ja suurkaupunkien reiverit yhteen nauttimaan tekno-soundeista ja maalaisilmasta. Viranomaiset nimesivät tapahtuman Unholy Allienceksi. Yksi tapahtuman pääjärjestäjistä oli mystinen Spiral Tribe -organisaatio. Spiral Tribe mieltää itsensä yhteiskuntaan leviäväksi tajuntavirukseksi, joka toteuttaa kapinallista lähetystyötään uuden tanssimusiikin kautta.
Castlemortonin keväällä 1992 tapahtuneen heimojen kokoontumisen jälkeen Spiral Tribe ja koko traveller -elämäntyyli ovat joutuneet viranomaisten painostuksen kohteiksi. Kesällä 1994 Englannin Parlamentin käsittelyssä ollut uusi rikoslaki uhkaa tehdä lopun niin ilmaisfestivaaleista kuin talonvaltauksestakin. Toteutuessaan laki antaa viranomaisille oikeuden takavarikoida teknoravejen järjestäjien kalustoa sekä lopettaa kaikki yli kymmenen hengen laittomat kokoontumiset, joissa soitetaan teknomusiikkia äänentoistolaitteiden kautta. Joidenkin tietojen mukaan Englannin poliisi on rakentamassa koko maan kattavaa tietojärjestelmää, johon koottaisiin erilaiset soundsysteemit ja teknoryhmittymät.
Thatcherin jälkeisessä Englannissa valtaapitävät konservatiivit kokevat uhkana ihmiset, jotka valtaavat tyhjillään olevia taloja sekä varastohalleja ja järjestävät ilmaisia teknoraveja. Monet kansalaisjärjestöt ja rave-organisaattorit syyttävät viranomaisia huumeiden ja antisosiaalisuuden varjolla harjoitetusta hysteriasta.
Englannin viranomaisten kannalta ongelmallisinta lieneekin juuri teknokulttuuriin liittyvä huumeiden käyttö. Siinä missä hipit 60-luvulla nauttivat LSD:tä, vauhdittaa tämän päivän teknoreiveri itseään ekstaasilla. Kyseessä on amfetamiinjohdannainen hallusinogeeni, jonka käyttö manner-Euroopassa on on melko yleistä. Ekstaasin mainostamisessa ja aineen ympärille synnytetyn kohun luomisessa on kunnostautunut varsinkin Englannin iltapäivälehdistö.
Aiheesta on viime aikoina käyty asiallistakin keskustelua brittiläisten nuortenlehtien (mm. The Face, i-D ja Mixmag) sekä lääketieteellisten julkisujen (esim. Lancet) palstoilla. Joidenkin tutkijoiden mielestä ekstaasi on melko lievä huume, joka tulisi rinnastaa kannabiksen kaltaisiin pehmeisiin huumeisiin. Varmaa kuitenkin on, että kyseessä ei ole vaaraton valmiste. Oman ongelmansa aiheuttavat katukaupassa liikkuvat epäpuhtaat ekstaasilaadut sekä aineen käyttöön Englannissa liittyneet kuolemantapaukset.
Reppuselkäisten nuorten keskeisimpiä kohtauspaikkoja 60-luvulta lähtien on ollut Goan maakunnan alue Intian länsirannikolla. Goaa on kutsuttu pakotieksi itään (escape route to the East). Monelle se on portti muualle Kaukoitään suuntautuvalle matkailulle. Tämä entinen Portugalin siirtomaa-alue on tullut tunnetuksi hohtavista hiekkarannoistaan ja vapaamielisestä elämänmenostaan. 1980-90 -lukujen vaihteessa Goan hippiparatiisin rock-soundit korvasi Englannista sinne kulkeutunut house- ja teknomusiikki. 90-luvulla Goan rannoilla on järjestetty useita suuria teknoraveja. Paikasta on tullut etenkin eurooppalaisten teknodeejiitten suosima kohde. Amerikkalainen musiikkilehti Option valotti aihetta kuluvan vuoden huhtikuun numerossaan. Monisivuinen ja värikkäästi toteutettu artikkeli oli otsikoitu Sampling Paradise - The Technofreak Legacy Of Golden Goa.
Teknokulttuurissa matkustamisella on vahva romanttissävyinen merkitys. Toisaalta digitaalinen aika on muuttanut nomadismin käsitteen alaa asuntovaunusta ja reppuselkäisestä matkaajasta tietoverkon aineettomuuteen. Kansainvälisen Internet-tietoverkon ovat ottaneet ennakkoluulottomasti käyttöönsä myös teknon tekijät ja reiverit. Verkossa liikkuva teknotieto pitää sisällään eri bändien ja projektien sähköpostien lisäksi runsaasti erilaisia uutisryhmiä ja keskusteluareenoita aiheiden vaihdellessa zippie-elämäntyylistä virtuaalitodellisuuteen.
Amerikkalaisen Hakin Beyen mukaan urbaani nomadismi ja teknoravet rinnastuvat 1600-1700-lukujen merirosmoatamiin. Kyseessä on eräänlainen hetkellisesti toteutuva utooppinen yhteisö.
Terence McKennan kaltaiset näkijät pitävät käynnissä olevaa teknorenesanssia merkkinä koko kulttuuriamme järisyttävästä murroksesta. McKenna maalailee kauaskantoisia näkyjä ihmiskunnan evoluutiosta ja tulevaisuudesta. Hänen mukaansa nykyisenkaltainen länsimainen kulttuuri on kulkenut tiensä loppuun. Tilalle syntyy neurosähköisiin verkostoihin perustuva globaali kulttuuri, joka yhdistää ikivanhojen kulttuurien myyttisen maailmankuvan uuteen elektroniseen kulttuuriin.
Mediatutkija Kari A. Hintikan mielestä zippie-liikkeen merkittävin panos yhteiskunnalle saattaa olla siinä, että se osoittaa ihmisten voivan toimia omaehtoisesti ilman valtion tai viranomaisten jatkuvaa holhousta. Yhteisömuotona ja yhtyeiskunnan korvaajana zippie-liikkeen heikkous on kuitenkin ehkä juuri tässä kontrollin kieltämisessä. Se mikä liikkeessä itsessään nähdään vahvuutena saattaakin kääntyä sitä itseään vastaan.
Vaikka teknoreiverit ja zippiet eivät saisikaan muutettua maailmaa hyväntahtoiseksi globaaliksi mediakyläksi, zippie-filosofia tarjoaa silti myönteistä tajunnanlaajennusta kaikille kulttuurista ja sukupolvesta riippumatta. 1990-luvun yksilön selviytymisstrategia on yhteistyökyky. Omatoimisuus, oma tyyli, henkilökohtainen kontaktiverkko ja suvaitsevaisuus monikulttuurisuudelle ovat asioita, joilla pärjätään niin uudistuvilla työmarkkinoilla kuin tulevaisuuden mediakylässä, toteaa Hintikka.
Sitä paitsi musiikkikulttuurit ovat aina olleet kokoelma manifestejä ja vastalauseita, myyttejä ja rituaaleja, jatkuvaa kuolemaa ja jälleensyntymää. Tekno ei ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Sen maailma elää ikuisesta paluusta tai kuten belgialaisen R&S levy-yhtiön kansitekstissa vuodelta 1991 todetaan: we're on a mission!