Teksti: Jan Blom
Lähde: Tanssi 3/96
Olen lähtenyt Goalle, Intian länsi-rannikolle pakoon Suomen kylmää ja pimeää talvea. Uudenvuodenaaton iltana minuun iskee bailukuume ja hyppään taksiin. Pyydän, että kuljettaja veisi minut sinne, mistä löytyy parhaimmat juhlat.
Ajamme pitkin kapeita viidakkoteitä rannikkoa seuraten ja monien mutkien kautta päädymme suurelle hiekkakentälle, johon on pysäköitynä muitakin ajoneuvoja.
Astun ulos autosta ja huomaan, että kukkulan takaa kuuluu hypnoottista nopeatempoista musiikkia. Selkääni kihelmöi ja päätän lähteä katsomaan, mitä kukkulan takaa oikein löytyy.
Päädyn keskelle suunnatonta ihmismassaa, joka liikehtii tasaisesti psykedeelisen trance-musiikin tahdissa. Tunnelma on sanoinkuvaamaton: miljoonat tähdet tuikkivat taivaalla ja ympärilläni 2000 - 3000 ihmistä tanssii hurmostilassa. Siellä tääällä näkyy lehmiä, jotka häntä heiluen puikkelehtivat tanssijoiden seassa. Lämmin monsuunituuli puhaltaa hiljakseen kohti Intian valtamerta, ja maa värähtelee allani musiikin vaikutuksesta.
Teknomusiikki, ihmiset ja luonto näyttävät sulautuvan yhteen yhdeksi kosmiseksi kokonaisuudeksi. Alan itsekin vaipua transsiin ja kohta en enää edes huomaa, että tanssin. Kaikki merkitykset, symbolit ja ajatukset katoavat mielestäni. Muutun osaksi suurempaa kokonaisuutta.
Menetän ajantajuni, eikä silläkään tunnu olevan enää merkitystä, mikä vuosi nyt on - voisin aivan yhtä hyvin olla jonkin muinaisen heimon jäsen suorittamassa rituaalitanssia nuotion ympärillä kuin 1990-luvun nuori keskellä teknobailuja.
Seitsemän aikaan aamulla alkaa aurinko nousta. Valon määrän lisääntymisestä huolimatta ihmiset vain jatkavat tanssimista.
Katselen tarkemmin ympärilleni ja huomaan, että suurin osa bailaajista on 20-30-vuotiaita länsimaisia nuoria, mutta hämmästyksekseni paikalla on myös vanhempia lapsineen sekä eläkeiän saavuttaneita teknofriikkejä.
Jotkut menevät välillä uimaan sinisena helmeilevään mereen ja toiset syövät maukkaita hedelmiä jaksaakseen taas tanssia. Bailut loppuvat puolenpäivän aikoihin, ja ihmiset kaikkoavat kukin omalle taholleen.
Jäljelle jää vain paljaaksi tallattu palmujen ympäröimä laakso, joka vielä hetki sitten palveli ajattomuutta.
Lomani Intiassa päättyy aikanaan ja lennän takaisin Suomeen. Alan käydä erilaisissa teknobileissä täällä kotimaassanikin. Huomaan, että kaupallisia, klubeissa järjestettäviä teknobileitä järjestetään suurimmissa kaupungeissa suhteellisen usein; ainakin pääkaupunkiseudulla voi teknoa mennä kuuntelemaan ja tanssimaan joka päivä.
Dj:t soittavat bileissä lähes kaikkia teknon muotoja: hardcorea, junglea, housea, trip hoppia, gabberia, trancea, ambienttia ja Goa trancea. Kappaleet on tehty syntetisaattorin avulla ja niiden tempo on usein erittäin nopea (joissakin biiseissä saattaa olla jopa yli kaksisataa iskua minuuttia kohden).
Virallisten klubien sulkiessa ovensa lähdetään usein jatkamaan tanssimista esimerkiksi tehdashalliin tai kesäisin vaikkapa ulos saareen tai metsän keskelle. Ero sisä- ja ulkobileiden välillä on suuri. Jälkimmäiset ovat useimmiten maksuttomia ja niissä käy vähemmän ihmisiä.
1990-luvun yhteiskunnassa panostetaan informaatioon ja teknologiaan. Filosofi G.H. von Wright väittää ns. teknologisen imperatiivin ohjaavan kansojen kehityskulkua. Tekniikan kehittyessä ihmiselle syntyy haluja, jotka myöhemmin kehittyvät tarpeiksi. Esimerkiksi tietokoneen omistaminen oli muutama vuosi sitten vain ylellisyys, kun taas nykyään ihmiset "tarvitsevat" sitä pysyäkseen mukana nopeasti kehittyvän tietoyhteiskunnan menestyjien joukossa.
Wrightin mukaan tällainen tieteellis-teknologisen kulttuurin arvostaminen on omiaan vähentämään ihmisyyden arvoa. Egoismi lisääntyy, perhehierarkia osoittaa katoamisen merkkejä ja jokainen on tavallaan yksin.
Yhteiskunta uhkaa atomisoitua, ja ihmisten välinen kommunikointi vaikeutuu. Moderni ihminen ei välttämättä ymmärrä toista ihmistä.
Teknobailut tapahtuvat todella 90-lukulaisessa miljöössä: musiikki on koneellista, strobot ja laservalot välkkyvät ja uv-värit loistavat lavasteiden pinnassa. Toisin sanoen teknologia jyllää.
Mutta kyseisestä taustasta huolimatta ihmiset kommunikoivat keskenään tanssiessaan. Kommunikointi tapahtuu ei-verbaalisella tasolla; se on ikään kuin tanssin avulla aikaansaatua kollektiivista tiedostamista. Musiikki on se tekijä, joka muodostaa tanssiryhmästä kokonaisuuden, elävän organismin. Yhteinen aallonpituus löydetään: DJ:nn soittama musiikki, tanssijat ja ympäristö muodostavat interaktiivisen kokonaisuuden, jonka jokainen osa onn tiiviissä vuorovaikutuksessa toiseen osaan.