Panasonic tuuttaa matalilla taajuuksilla

Toimittaja: Minna Joenniemi, Aamulehti syksy 1996


Huhu saunan eteisessä tehdystä oudosta teknomusiikista leviää ulkomailla kuin häkä. Vauhdilla maineeseen. Panasonicin miehet ovat liikkeessä. Turkulainen teknoryhmä Panasonic ja sen levy-yhtiö Sähkö ovat saavuttaneet kulttimaineen. Sähkö-faneiksi tunnustautuvat Björk ja KLF-yhtyeestä muodostunut K-Foundation, joka viimeksi keräsi huomiota polttamalla poroksi miljoona puntaa.

Kolme viikkoa sitten Björk soitti Sähkön johtajalle Tommi Grönlundille ja pyysi Panasonicin jäsentä Mika Vainiota tekemään Ø-projektinsa nimissä uudelleen miksauksen valitsemastaan laulusta Björkin levyltä Post. Vainio urakoi vauhdilla version kappaleesta Headphones ja myhäilee, ettei entisestä paljon jäänyt jäljelle. Kappale julkaistaan vielä tämän vuoden puolella Björkin levymerkillä One Little Indian.

Panasonicin tulevaisuus kuulostaa muutenkin suurelta seikkailulta. Mika Vainio ja Ilpo Väisänen esiintyvät koko marraskuun ajan lontoolaisgallerian Rude Mechanics -näyttelyssä, johon osallistuu kuvataiteilijoita, tanssijoita, oopperalaulaja ja kokonainen kuoro. Joulukuussa yhtye lähtee kiertueelle Japaniin.

Pioneerit jäätä särkemässä

Seikkailu alkoi 1989 Turusta, missä Hyperdelic Housers järjesti Suomen ensimmäiset laittomat varastobileet. Pioneerit Grönlund, Vainio ja Esko Routamaa hakivat levylautaselleen herkkuja Lontoosta ja Berliinistä. Hyperdelic Housers ehätti viemään tanssikulttuuria Leningradiin ennen brittejä sekä pani pystyyn Tampereen ensimmäiset laittomat varastobileet.

Grönlund perusti 1993 Sähkö Recordsin. Mika Vainion ja Ilpo Väisäsen yhteinen huumorintaju johti äänikokeilujen aloittamiseen saunan eteisessä. Syntyi Panasonic.

Sähkön ja Panasonicin kulttimaine kasvoi vähällä. Pari levyä löysi tiensä oikeisiin levykauppoihin. Erikoisen musiikin vaikea saatavuus lisäsi tekno-ostajien metsästyshimoa. Iso-Britanniassa suuri levy-yhtiö Mute otti Sähkön tuotteet levitykseensä viime vuonna. Lontoolainen musiikkilehti New Musical Express julkaisi arktista eksotiikkaa, poroja ja pakkasta pursunneen Panasonic-haastattelun.

Tajuton kokemus

Aimo annos maailmanlaajuista mielenkiintoa olisi tiedossa, jos japanilainen elektroniikkajätti älähtäisi nimensä ja logonsa käyttämisestä. Uuden EP:n kanteen logoa muutettiin, jotta amerikkalaisetkin uskaltaisivat ottaa EP:tä myyntiin.

Sähkön taiteilijoita on myös cocktail-urkuri Jimi Tenor, joka ponkaisi Sähköltä maineikkaalle brittiläiselle Warp-levymerkille. Lontoolaisen muotilehti Facen viimeisimmässä trendimittarissa Tenor komeilee kuukauden kuumimpana nimenä.

Panasonicin musiikki on minimalistista ja hypnoottista. Levy Vakio koostuu 15 kappaleesta monotonista tuuttausta. Nimet ovat ulkomaalaisten kiusaksi suomenkielisiä.

Uusin EP nimeltä Osasto on hiukan kevyempi suhinapala. Silti Panasonicin tahtiin eivät teinitytöt tanssi käsilaukkujensa ympärillä. Kahden viikon takaisesta Tampereen konsertista poistui rentoutunut, virkistynyt yleisö.

Panasonic käyttää erityisen paljon matalia taajuuksia, jotka kutkuttavat kehoa kokonaisvaltaisesti. Kuulija tunsi, miten välillä värisi ruoansulatuselimissä ja välillä vasemmassa otsalohkossa.