Huumeet ja huumeidenkäyttö ovat nykyisessä kulttuurissamme erittäin voimakkaita tunteita herättäviä ilmiöitä. Tutkimukseni aikana kohtasin monelta eri taholta - myös itselleni läheisiltä ihmisiltä - voimakasta vihamielisyyttä esittämiäni näkökulmia sekä ylipäänsä tutkimaani aihetta kohtaan. Myös median tapa käsitellä huumausainekysymystä on vahvasti tunteella sävytetty: se viljelee uhkaavia käsitteitä kuten huumerikollisuus, huumejengi, huumenuoret ja huumeiden orja. Huumeet yhdistetään melkein mihin tahansa nykyrikollisuuteen. Usein on kyse huumevelkojen maksamisesta tai riippuvuuteen tarkoitettujen huumeiden ostamisesta.1 Tämä vaikuttaa minuun tutkijana, se aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta pelkästään lm-päihteidenkäytön kulttuurisiin ominaisuuksiin keskittyvän tutkimuksen oikeutuksesta, vastaanotosta ja vaikutuksesta. Lisäksi aiheeseen suhtaudutaan tunteellisesti myös tutkitun kulttuurin sisällä. Viitekin väärinymmärtämisestä tai suvaitsemattomuudesta aiheuttaa voimakkaita reaktioita, jotka myös osaltaan kohdistuvat paineina tutkijaan.
Jotteivät edellä kuvatut tunteet vaikuttaisi tutkimustuloksiin, käytin apunani erilaisia ajatusleikkejä: vertasin rave+lm-päihdekulttuuria mihin tahansa neutraalimman mielikuvan värittämään kulttuuriin, vaikkapa aerobic-harrastajien kulttuuriin. Pääasiallinen vertailukohtani oli kuitenkin alkoholi – ei, jotta voisin ottaa kantaa päihdepolitiikkaan vaan kyetäkseni analysoimaan aineistoa irrallaan yhteiskuntamme lm-päihteisiin liittyvistä kiihkeistä tunteista. Tuskin nyky-yhteiskunnassamme moralisoitaisiin alkoholikulttuurien tutkimista ilman alkoholismin tutkimista. Alkoholia saa mainostaa, ja humalahakuinen juominenkin on mitä enimmissä määrin sosiaalisesti hyväksyttyä. Kuitenkin alkoholi aiheuttaa väkivaltaisuutta, riippuvuutta ja vuosittaisia kuolemia (ks. Poikolainen 1999). Mm. uutisointi on hyvin erilaista alkoholin kuin muiden päihteiden kohdalla. Esimerkiksi se, että perheensä murhannut mies oli tekohetkellä humalassa, ilmoitettiin vasta uutisen lopussa eikä sitä painotettu erikseen saati sitten pidetty rikoksen syynä (esim. HS 3.9.1999). Media ei tunne käsitteitä alkoholirikos, alkoholijengi tai alkoholinuoret.
Eri kentät ja intressit
Omaa asemaani yhteiskunnassa, sen eri kentillä, luonnehtivat parhaiten sanat “vähän kaikkea, muttei paljon mitään”. Olen löyhästi mukana toisaalta erilaisissa alakulttuureissa - sekä työväenluokkaisissa että korkeakouluopiskelijoiden suosimissa - ja toisaalta työelämässä kulttuuritoimittajana ja opiskelijana akateemisessa maailmassa. Ravekulttuurissa asemaani voi kuvata satunnaiseksi vierailijaksi: viihdyn ravekulttuurin parissa mutten kuitenkaan ole varsinainen jäsen. En esimerkiksi ole ajan tasalla erilaisten symbolien käytön tai musiikin suhteen. Ravekulttuuri on varsin marginaalinen osa sosiaalista maailmaani.
Minulla on siis intressejä hyvin monen kentän suhteen, ja olisi vaikea määrittää se puoli, jolle asemani perusteella sijoittuisin huumekeskustelussa. Suhtautumiseni lm-päihteisiin on hyvin neutraali tai epäselvä. Koska minulla ei ole todellista tietoa eri päihteiden farmakologisista vaikutuksista tai vankkaa henkilökohtaista kokemusta, en halua enkä kykene voivani ottaa kantaa eri lm-päihteiden käytön tai laillistamisen puolesta tai vastaan.
1 Kuitenkin valtaosa huumerikollisuudesta ja sen viime aikaisesta kasvusta selittyy sillä, että henkilö on saatu kiinni käyttämästä kyseisiä aineita eikä väkivallasta tai omaisuusrikoksista (Kaitulainen 1999).